maanantai 9. heinäkuuta 2012

Ihanuutta Itä-Suomessa


Kesäinen viikonloppu on takana ja me vietimme sen miehen kanssa onnellisesti Itä-Suomessa vuokramökillä koirien kanssa. Mökki oli aivan mahtavalla paikalla järvenrannalla, naapureita ei mailla halmeilla. Me nautimme viikonlopusta hymyt korvissa saakka!

Lauantaina vietimme 5-vuotishääpäiväämme. Yhteistä taivalta meillä kaiken kaikkiaan on takana jo 11 vuotta, mutta sanoimme toisillemme tahdon 07.07.07. Yhteinen mökkireissu kauas arjesta oli meidän hääpäivälahja itsellemme ♥

Olen aina rakastanut yhtä maisemaa ylitse kaiken ja se on järven taakse laskeutuva aurinko, joka värjää maan ja veden punaiseksi. Sitä oli uskomattoman ihana katsella mökillä rannalta käsin.


Mökki sijaitsi yläpihalla, josta laskeutui alas puiset portaat alapihalla/rannalle, rantasaunalle ja grillipaikalle.


Saunoimme kynttilänvalossa, erittäin hyvistä löylyistä nauttien. Saunan päälle nautimme hieman kylmää juotavaa :)


Lauantaina koirat jäivät mökille ja me hurautimme kahdestaan Varkauteen katselemaan kaupunkia. Kuljimme rantakadulla ja torilla, nautimme pientä suolaista ja pannukakkua torin vilinässä.



Mökkiin kuului kaiken muun ihanuuden ja rauhan lisäksi myös soutuvene, jolla kävimme soutelemassa koirat mukanamme. Ne kaikki nauttivat soutelusta ja katselivat maisemia korvat hulmuten ja nenänpäät väristen.


 Löysimme soudellessamme ihanan pikkuruisen saaren, johon nousimme katselemaan maisemia. Koirat hyppelehtivät onnesta soikeana yli kivien ja kantojen, niiden onnellisuutta on aina niin ihana seurata.



Sunnuntaina ajoimme Mikkelin kautta, vieraillen Kenkäverossa. Se oli kaunuis paikka, jossa oli ihana puutarha monine kukkineen ja kasveineen!








Kenkäveron myymälöistä ostimme kotiin tuliaisiksi herkkuja: lakritsia, marenkia, toffeeta, suklaata ja maustettua kahvia.

Oli todella onnistunut reissu! Säätkin suosivat meitä ihanasti. Mietimme jo milloin uudelleen pääsisimme johonkin lähtemään, yhdessä mökkeilemään :)

10 kommenttia:

miia kirjoitti...

Teillä oli kyllä ihana viikonloppu! :) Tuollaiset tekee niin hyvää tavallisen arjen keskellä!

Marika kirjoitti...

miia:
Todellakin! Meillä kun ei vielä ole yhteistä aikaa yleensä juuri lainkaan, niin teki hyvää ehtiä olemaan ihan oikeasti yhdessä! ♥

Taina kirjoitti...

Kyllä se on ihanaa välillä päästä tuulettuu:D,sitä muuten menee ihan höperöks,jos ei välillä pääse irtautuu arjen rutiineista,kauniita kuvia!

Unknown kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa eksyin tähän blogiin. Blogin nimi herätti mielenkiinnon, ja hui, mikä eläinkatras teillä oikein asustaakaan. Tulen ehdottomasti toistekin, tahdon nähdä nuo kaikki otukset. :)

Kirsi kirjoitti...

Löysimpäs sut uudelleen,ihan sattumalta kun olit jättänyt Taikun blogiin kommenttia,tosi kiva juttu!
Yritin kirjautua lukijaksi,ei onnistunut jostain syystä,yritän myöhemmin uudelleen...Kiva kun kirjoittelet taas!!

Marika kirjoitti...

Tansku:
Ihan hulluksi tässä oltiin jo tulossakin, etenkin kun ei meillä ole juurikaan yhtään aikaa olla yhdessä. Oli niin ihanaa ehtiä olla koko viikonloppu yhdessä ♥

Eena:
Minulla oli ennen ihan samanniminen blogi, kunnes se jäi tauolle. Nyt sitten aloitin tutulla vanhalla nimellä, koska tämä vain kuvaa niin hyvin elämääni! :D

Kirsi:
Ihanaa kun olet löytänyt tänne! Muistankin sinut! :)

Riitta kirjoitti...

Ihanan kuuloinen viikonloppu!Olette näemmä käyneet kotiseudullanikin ;) Kenkävero on upea paikka myös joulun aikaan...miten lie tulikaan näin keskellä kesää mieleen !
Blogissani mansikka kuvassa olevat mansikat olivat uitettu valkoosuklaassa, suosittelen !

Marika kirjoitti...

Riitta:
Minä Kenkäveron kotosivuilta luinkin, että siellä on joulun aikaan kaikkea ihanaa järjestetty. Voisi siis todellakin olla näkemisen arvoinen silloin! :)

Minä mietinkin oliko ne mansikkamollukat kastettu valkosuklaassa! Mmmm!

Miia kirjoitti...

Ihania kuvia :)

Marika kirjoitti...

Miia:
Kiitos! Mukava kun ilhaduttavat muitakin kuin vain itseäni :)))